perjantai 29. marraskuuta 2013

Richard Bach: Lokki Joonatan

Lokki Joonatan Livingston on lokki joka haluaa lentää. Hän kuitenkin asuu lokkiyhteisössä, jonka tarkoitus on hankkia itselleen ruokaa. Joonatan sen sijaan on mielummin nälkäinen ja harjoittelee lentämistä. Hän harjoittelee yksin lentämistä kehittyen ja haluten näyttää myös laumalleen osaamistaan. Lentohalunsa vuoksi Joonatan karkotetaan laumasta ja hän elää lopun elämänsä yksin harjoitellen lentämistä ja nauttien siitä.

Pian Joonatan löytää taivaan, jossa vanhempi lokki opettaa hänelle entistä enemmän lentämisestä ja vapaudesta. Lokki Joonatan oppii nopeasti ja alkaa myös itse opettaa taivaaseen tulevia uusia lokkeja. Hän kuitenkin kaipaa takaisin maahan ja haluaa lähteä opettamaan vanhalle laumalleen oppimiaan asioita...

Kirja oli hieman merkillinen. Kuka haluaisi lukea lokeista, noista ikävistä, röyhkeistä elukoista? Olin kuitenkin kuullut kehuja kirjasta ja päätin lukea sen. Ensimmäistä osaa lukiessani mietin olinko tosissani, luin lokin lentoharjoittelusta. Kirja oli kuitenkin lyhyt ja päätin jatkaa. Se parani loppuakohden.

Kirjan päätyttyä olin tyytyväinen päätökseeni jatkaa loppuun. Sympaattinen pieni muiden hyljeksimä lokki kasvoi suureksi ja muiden arvostamaksi. Kertomus vapaudesta, itsensä löytämisestä, oman onnen tavoittelusta ja mistä kaikesta muusta... Tuntuu kuin en olisi sisäistänyt kaikkia kirjassa olleita elämänviisauksia. Tähän kirjaan täytyy palata joskus toisen kerran, ehkä toisella lukukerralla kirja antaa vieläkin enemmän.

Seuraavan kerran nähdessäni lokin, täytyy jäädä katsomaan osaavatko ne todella teleportata itsensä toiseen maailmaan.

Richard Bach: Lokki Joonatan
Jonathan Livinston Seagull 1970
Gummerus 2013, s.88

Cecelia Ahern: Tyttö peilissä

Tyttö peilissä sisältää kaksi lyhyttä novellia. Ensimmäinen kertoo Lilasta ja tämän isoäidistä Elliestä tai Melliestä, joksi Lila häntä kutsuu. Mellie asuu yksin suuressa rantakalliolla sijaitsevassa talossaan. Hän on tyypillinen isoäiti joka hemmottelee lapsenlastaan herkuilla. Talosta ja isoäidistä tekee oudon se, että kaikki talon peilit on peitetty suurilla mustilla kankailla. Vielä merkillisemmäksi asian tekee se, ettei Melliellä ole silmiä joilla nähdä peilit.

Lila oli pienestä pitäen tottunut tähän eriskummalliseen asiaan eikä koskaan ollut miettinyt sitä sen kummemmin. Hän ei tiennyt miksi Mellie ei pitänyt peileistä ja hän voisi elää loppuelämänsäkin asian haittaamatta häntä. Hääpäivänään Lila valmistautui isoäitinsä luona, mutta pukeuduttaan ei malttanut olla katsomatta itseään peilistä. Hän poisti mustan kankaan peilin päältä ja katsoi itseään. Katsoi oikein tarkkaan ja oikein läheltä. Lilan olisi ollut syytä kysyä Mellieltä, miksi talon kaikki peilit oli peitetty.

Muistojentekijä on kirjan toinen novelli. Siinä sydämensä särkenyt mies on keksinyt koneen, jolla voi luoda ihmisille uusia muistoja. Vanhat muistot eivät kuitenkaan katoa mihinkään, eikä mies voi näitä poistaa. Mies palkkaa itselleen apulaiseksi salaperäisen Judithin, jonka myötä hän antaa myös itselleen uuden mahdollisuuden.

Pinkit herkulliset kannet Ahernin ohuessa kirjassa saivat mielenkiintoni heräämään. Takakannen teksti ei kerro paljoa, mutta ei kuitenkaan luvannut mitään huonoakaan. Kirjan luettuani jäi käteen vain pettymys. Olin odottanut kirjalta paljon enemmän, mutta se ei ollut antanut oikeastaan mitään. Tajusin myös, että olin aikaisemminkin valinnut tämän luettavakseni herkullisen värisen kannen perusteella ja myös silloin pettynyt.

Tavallaan pidin ensimmäisestä novellista. Se kuitenkin loppui nopeasti ja aloittaessani toista novellia sekoitin sen vanhaan ja jotenkin tipuin jo heti alussa kärryiltä. Toiseen novelliin en päässyt lainkaan sisälle tarinaan. "Maagisia ja mieleenpainuvia satuja aikuisille."-kuvailee kirjan takakansi. Toivottavasti myös minun mieleeni painuisi, kun seuraavan kerran ihastelen kirjan pinkkejä kansia, että olen jo lukenut nämä novellit. Vieläpä kahdesti!

Cecelia Ahern: Tyttö peilissä
Girl in the Mirror 2011
Gummerus 2012, s. 108

Ann Rosman: Porto Francon vartija

Vuonna 1793 nuori Agnes on joutumassa pakkoavioliittoon Bryngel Srtömtiernan kanssa. Tähän asti Agnes oli saanut työskennellä isänsä omistamassa traaninkeittämössä. Hän oli opetellut lukemaan, kirjoittamaan ja laskemaan, puhui kahta kieltä ja hoiti suuren osan traaninkeittämön kirjanpidosta. Tämä teräväpäinen tyttö joutuisi kuitenkin luopumaan kaikesta tästä avioliiton myötä, sillä hänen tulevan miehensä mielestä naisen paikka on kotona. Kauhukseen Agnes kuulee kammottavia huhuja Bryngelin edellisestä vaimosta ja toivoo voivansa kääntää vielä isänsä pään naimakauppojen suhteen.

Epätoivo saa nuoren naisen lopulta karkaamaan kotoa mieheksi pukeutuneena, sillä naisena hän ei voisi yksin matkustaa. Hän saa järjestettyä itselleen laivakyydin Marstrandin vapaasatamaan. Tuonne rikollisten turvapaikkaan, jonne pääsivät kaikki paitsi ne joiden rikos oli riistänyt toisen hengen tai kunnian.  Nuoreksi mieheksi, Agne Sundbergiksi, pukeutuneenakin alku on hankalaa. Hän onnistuu kuitenkin hollannin kielen taitojensa ansiosta saamaan myymälä-apulaisen paikan Widellin myymälästä. Rikollisten asuttamassa vilkkaassa satamakaupungissa kaikki toiminta ei kestä päivänvaloa ja Agne joutuu moneen vaaraan. Kotiin hän ei kuitenkaan voisi palata...

Pari sataa vuotta myöhemmin Göteborin kasvitieteellisen yhdistyksen retkeläiset löytävät Klöverönin saaren suosta naisen ja vastasyntyneen lapsen ruumiit. Tapausta tutkimaan kutsutaan Karin Adler, joka on lähistöllä purjehtimassa. Selviää, että ruumiit ovat olleet suossa hyvin kauan ja tutkimukset lopetetaan. Karin kuitenkin haluaisi selvittää ketkä suosta löydettiin, jotta nämä voitaisiin haudata oikeilla nimillään.

Samanaikaisesti saaren toisessa osassa Bremsegårdenin tilalla käydään taistelua sisarusten kesken, jotta suvussa pitkään ollutta kesänviettopaikkaa ei myytäisi. Vendelan mielestä tila tulisi säilyttää, sillä siihen kuului suunnattomasti muistoja. Saari ja tila toimivat loistavana pakopaikkana kaupungin ongelmista hänelle ja teini-ikäiselle ongelmia puoleensa vetävälle pojalleen Charlielle. Vendelan veli Rickard puolestaan on taipunut vaimonsa tahtoon myydä tila. Heidän lisäkseen tilalla on aina asunut Astrid, jonka elämään myynti tulisi myös vaikuttamaan. Vendela ja Astrid yrittävät viimeisenä keinona selvittää onko enää mitään tehtävissä kauppojen estämiseksi...

Kolme tarinaa kulkee kirjassa rinnakkain. Kaikissa tapahtumat etenevät omia polkujaan ja vasta lopussa nivoutuvat yhteen.  Mielestäni oli outoa, että rikoskonstaapeli Karin Adlerista kertovassa kirjassa ei hänestä juuri kerrottu.Kirjasarjan päähenkilö seikkaili kirjassa korkeintaan yhden neljänneksen verran, jos sitäkään. Jokainen kappale oli jaettu kahteen osaan, joista toisessa keskityttiin Agnekseen ja toisessa joko Karinin tutkimuksiin tai Bremsegårdenin tilan tapahtumiin. Pääpaino kirjassa oli selkeästi 1700-1800 luvun vaihteeseen sijoittuvassa Agneksen elämässä.  Ei sillä, tarina vapaakauppasataman vilskeestä ja rantarosvoista oli mielenkiintoinen, mutta dekkarilta odotin jotain aivan muuta.

Ann Rosman: Porto Francon vartija
Porto Francos väktare,2011
Bazar 2013, s. 371



keskiviikko 27. marraskuuta 2013

Roope Lipasti: Perunkirjoitus

Kutkuttava kertomus veljeydestä ja ihmissuhteista. Kirja kertoo kahden keski-ikään päässeen veljeksen automatkasta isoäitinsä miesystävän Jalmarin  perunkirjoitukseen Imatralle. Muita sukulaisia Jalmarilla ei enää ole elossa, eivätkä Teemun ja Jannenkaan välit vainajaan olleet kovin läheiset. Teemu on veljeksistä vanhempi, naimaton ja hyvin säntillinen kaikissa tekemisissään. Janne sen sijaan on aina ollut tuuliajaolla ja antanut elämän kuljettaa, tai niin ainakin Teemu on kuvitellut pikkuveljestään. Heidän erilaiset luonteenlaatunsa luovat kitkaa ja kateutta toisiaan kohtaan. Välit ovat aikoja sitten viilenneet ja yhteydenpito on jäänyt lähes kokonaan.

Teemun ja Jannen automatka kulkee Jalmarin jalanjäljissä, vieraillen hänen elämänsä varrella tärkeiksi muodostuneisiin paikkoihin. Matkan aikana veljekset selvittävät välejään. Samalla he saavat tietää toisistaan uusia asioita, mutta myös vainajan elämä alkaa saada aivan uusia piirteitä. Tähän kun lisää vielä naisen on soppa  valmis.

"Mietin kuinka sukulaisuus on kummallista: riitely voi olla jatkuvaa, mutta se voidaan myös lopettaa koska tahansa, pistää asia syrjään, keskittyä johonkin muuhun, ja sitten taas hetken tullen jatkaa siitä mihin jäätiin. Sukulaiset ovat osa ihmistä. Me olimme Jannen kanssa toisillemme vähän niin kuin ylimääräinen raaja omassa ruumiissa. Sellainen, joka useimmiten vain on olemassa ja enemmän tai vähemmän tiellä. Mutta toisaalta siitä raajasta, kolmannesta kädestä, on joskus hyötyäkin, jos pitää kantaa jotain, vaikka elämää, eteenpäin."

 Kirjan huumori puri minuun. Tarina rullasi läpi koko kirjan sujuvasti ja varsinkin lopussa oli vaikea malttaa laskea sitä edes hetkeksi käsistään. Pidin ihmissuhdevyyhdeistä ja ennalta-arvaanattomista juonenkäänteistä. Ensimmäinen Lipastin kirjoittama kirja, jonka luin, eikä varmasti viimeinen.

Roope Lipasti: Perunkirjoitus
Atena 2013, s. 288





sunnuntai 24. marraskuuta 2013

Sari Luhtanen: Murusia


Nappasin kirjan mukaani kannen perusteella. Värikkäimpiä kirjoja kirjaston uutuuksien hyllyssä. Takakannen luettuani vain vahvistui kirjan päätyminen matkaani.

Kirja kertoo kotitalousopettaja Emmistä, joka on aina tottunut tyytymään muilta jääneisiin rippeisiin. Hän on aina jäänyt parhaan ystävänsä Lilin varjoon. Lili suunnittelee kirjan kirjoittamista ja uutta uraa suomen Martha Stewartina. Ystävykset järjestävät yhdessä illalliset hieman ennen Emmin kesäloman alkua. Illallisen on tarkoitus olla Lilin uuden uran ponnahduslauta. Kaikki ei kuitenkaan mene niin kuin oli suunniteltu.

Ilta on Emmin elämän käännekohta. Hän alkaa pitää ruokablogia, tutustuu uusiin ihmisiin ja saa hämmentävän työtarjouksen. Kesän edetessä Emmistä kuoriutuu uusi ihminen, jota edes hänen yhtävänsä eivät tahdo tunnistaa. Enää hän ei tahdo tyytyä muiden rippeisiin.

" Ei ajatuksissa pettäminen ole pettämistä. Eihän vain omassa mielessä syöty leivoskaan lihota!"

Kirjaa lukiessa tulee lähes nälkä, sillä Luhtanen on kuvaillut ruokia houkuttelevalla tavalla. Tapahtumat pyörivät vahvasti ruoan ympärillä ja jokainen luku onkin nimetty hauskasti kappaleessa mainitun ruoan mukaan.

Kevyttä luettavaa näin sunnuntaipäiväksi. Tapahtumat soljuivat mukavasti eteenpäin. Tapahtumien kulku on melko ennalta-arvattavissa, mutta loppu pääsi yllättämään täysin. Kirjan loppu antoi kuitenkin mahdollisuuden jättää mielikuvituksen lentämään ja miettimään miten Emmin elämä tulee jatkumaan.  

Sari Luhtanen: Murusia
Tammi 2013, s. 224