Terry Pratchett: Valkoparta Karjupukki

Terry Pratchett: Valkoparta Karjupukki
Hogfather 1996
Suom. Marja Sinkkonen
Karisto 2001, s. 348


Kirjan tapahtumat sijoittuvat Kiekkomaailmaan, kiekon malliselle laatalle, joka kulkee halki avaruuden jättiläiskilpikonna Suuren Kaksosen selässä seisovien neljän elefantin päällä. Se on maaginen paikka, jossa velhot, noidat, varkaiden killan jäsenet, salamurhaajat ja monet muut asustavat. Joulun sijaan kiekkomaailmassa vietetään karjunvalvojaisia. Karjupukki kulkee talosta taloon neljän suuren karjun vetämässä reessä, pukeutuu punaiseen takkiin ja lakkiin sekä tiputtautuu savupiipusta jakamaan lapsille lahjoja. Tänä karjunvalvojaisiltana Karjupukki ei ole kuitenkaan aivan oma itsensä. Kaikki on lähes niin kuin pitäisi, mutta pukki on hyvin hoikka ja hänellä on mukanaan hyvin ruma tonttu Albert.

Itse Kuolema on astunut Karjupukin rooliin, jotta ihmisten usko pukkiin ei kuolisi ja aurinko nousisi vielä seuraavanakin päivänä. Katoille ilmestyy reen jäljet ja matoille nokisia kengänjälkiä. Pukille tarkoitetut sherryt ja nauriit katoavat sekä lapsien takanreunoille jättämät sukat täyttyvät lahjoista. Lapset myös näkevät punaisiin pukeutuneen hahmon, mutta he näkevät myös sen todellisen muodon, sillä lasten mieli on vielä avoin näkemään asiat sellaisina kuin ne todellisuudessa ovat. Pelastaakseen Karjupukin kuolema ei voi tehdä enempää kuin esiintyä hänenä, mutta hän saa lapsenlapsensa uteliaaksi ja sotkeentumaan asioihin.

Kyllä, kuolemalla on lapsenlapsi Kiekkomaailmassa. Kuoleman ottotyttären tytär Susan Sto-Helit toimii kotiopettajana ja pyrkii kaikin tavoin olemaan normaali. Ainakin siinä määrin mitä normaali voi olla. Hän yrittää olla kulkematta seinien läpi ja käyttämättä ääntä, joka tunkeutuu kuulijan tajuntaan. Susan elää kaikin puolin mukavaa elämää, kunnes Kuoleman touhut saavat hänet huolestumaan. Hän alkaa selvittää, missä oikea Karjupukki on ja miksi Kuolema tuuraa tätä.

Olen lukenut lähes koko Pratchetin tuotannon, vain muutamia uusimpia on lukematta. Tämänkin kirjan olen lukenut useampaan kertaan. Yleensä en pidä fantasiasta, mutta jotenkin Pratchetin mielikuvituksen tuotokset miellyttävät minua. Niiden mukana pääsee täysin erilaiseen maailmaan. Vaikka kirjoissa seikkailee Kuolema, eivät kirjat ole verellä mässäilyä ja suolenpätkiä. Kuolema onkin kirjojen hahmoista ehdoton suosikkini. Hänen ajatusmaailmansa ja mieltymys ihmisiin on huvittava.

Muutkin hahmot ovat mielenkiintoisia ja huvittavia. Yksinkertaiset asiat muuttuvat vaikeiksi ja hahmojen ajatusmaailma on kaikilla omalaatuinen.  Huumori kirjoissa on täysin omanlaistaan enkä ole lukenut fantasiakirjallisuutta riittävästi verratakseni sitä jonkun toisen kirjailijan tuotoksiin. Tässä kirjassa juonenkäänteitä ei voi mitenkään arvata ennalta. Mikäli ei fantasiasta pitäisikään, voin suositella kuitenkin tutustumaan Pratchetin tuotantoon. Se poikkeaa suuresti muista saman tyylisuunnan kirjoista ja voi yllättää lukijansa positiivisesti. En voi kuitenkaan vakuuttaa, että jokainen kirjan lukija siitä pitäisi.

Maarit Verronen: Varjonainen

Tallinnasta Tukholmaan kulkevalle autolautalle on noussut autokannen kautta salamatkustaja. Hän on alkujaan Siperiasta lähtöisin ja tavoitteena on kulkea Ruotsin kautta Suomeen. Hänellä on matkassaan vain reppullisen verran tavaraa, hieman rahaa ja Tallinnassa suomalaiselta varastettu passi. Omat henkilöllisyystodistuksensa hän on tuhonnut jo aikoja sitten. Hän ei vielä tiedä miten päästä maihin ilman passia.

Laiva kuitenkin uppoaa matkalla ja salamatkustaja pääsee nopeammin Helsinkiin kuin oli suunnitellut. Hänen tulisi sopeutua nopeasti väestöön ja hankittava itselleen henkilöllisyys. Aino, jota nimeä hän Suomessa käyttää, muistuttaa suuresti hänelle passinsa menettäneen suomalaismiehen tytärtä Annia. Aino tietää jo jonkin verran Annista, mutta ei riittävästi esiintyäkseen hänenä.

Aino soluttautuu Annin lähipiiriin. Hänen isänsä Ranen yritykseen töihin ja myöhemmin tämän naisystäväksi. Toisella nimellä Annin äidin hyväksi ystäväksi sekä satunnaiseksi vierailijaksi kommuunissa, jossa Anni asuu. Samalla hän saa kerättyä lisää tietoa ja omaksuttua Annin tapoja, eleitä sekä tietoja eri elämänvaiheissa tapahtuneista asioista.

Sain aivan erilaisen kuvan kirjasta sen takakannen perusteella. Oletin tapahtumien sijoittuvan laivalle ja yllätyin kun heti kirjan alussa laiva upposi. Yllätys ei ollut mitenkään huono, sillä kirja koukutti koko ajan enemmän ja tapahtumat muodostuivat entistä mielenkiintoisemmiksi. Jäin sen verran hyvin kiinni kirjaan, että luin sen yhdellä istumalla. Odotin koko ajan koska Aino tulisi jäämään kiinni identiteettivarkaudestaan ja kuka kirjan henkilöistä tulisi ensimmäisenä saamaan Ainon todellisen henkilöllisyyden selville.

Vaikka en Ainosta henkilönä varsinaisesti pitänytkään oli mielenkiintoista seurata hänen järjestelmällistä toimintaansa. Hän oli kylmä ja laskelmoiva, joskin päättäväinen. Menneisyytensä ja aikomuksiensa puolesta täysin epäluotettava. Vain muutaman kerran hän kertoi tunteistaan todennäköisesti todenmukaisesti.  Hänen kaikissa tilanteissa toistuva rauhallisuutensa ja järjestelmällisesti suunniteltu toiminta tuntui oudolta piirteeltä naiselle. En voinut millään muotoa samaistua häneen missään kirjan vaiheessa.

Kirjan aihe oli mielenkiintoinen ja todella hyvin kirjoitettu. Kirjan tapahtumat herättivät monia kysymyksiä. Tapahtumien kulku ei täysin avautunut ja se laittoi mielikuvituksen töihin. Päähenkilö Aino toimi kirjan kertojana, mutta en osaa sanoa kaunisteliko hän kertoessaan tapahtumien kuvauksissa vai jättikö joitakin asioita tarkoituksellisesti kertomatta. Tekisi mieli aloittaa kirjan lukeminen uudestaan, jos kuitenkin jäi jokin kohta huomaamatta, mikä toisi vastauksia tapahtumien herättämiin kysymyksiin.


Maarit Verronen: Varjonainen
Tammi 2013, s. 219

John Grisham: Joulua pakoon

Lainasin kirjan jo joulukuun alussa, mutta olin suunnitellut jättäväni sen lukemisen lähemmäksi joulua. Muutama päivä sitten katselin telkkarista kirjasta tehdyn elokuvan. Silloin en vielä osannut ajatella, että yöpöydälläni olevassa kirjojen kasassa tuo kirja odotti. Vasta lukiessani takakantta tajusin yhteyden. Noh, kirjahan on lähes aina parempi kuin elokuva, joten en antanut sen häiritä.

Kirjassa Luther ja Nora Krankin ainoa tytär muutta hieman ennen joulua Peruun. Tulossa on ensimmäinen joulu kun heidän tyttärensä ei ole kotona. Luther on laskenut heidän edellisvuonna jouluun kuluttamansa rahat ja loppusumma on huikea reilu 6000 dollaria. Hän päättää säästää tänä vuonna ja muutta jouluperinteitään. Muut kadun asukkaat valmistelevat perinteiseen tapaan joulua, koristellen talojaan, hankkien joulukuusia ja lähetellen joulukortte. Krankit puolestaan ovat päättäneet jättää kaikki tuollaiset hullutukset ja valmistautuvat omalla tavallaan erilaiseen joulun viettoon. 

Krankkien uudet suunnitelmat saavat naapuruston vihat niskoilleen ja he käyvät kamppailua joulua vastaan. Kaikkea jouluun liittyvää tuputetaan joka puolelta ja välillä he eivät uskalla edes poistua talostaan. Joulu lähestyy ja he ovat pitäneet tiukasti kiinni kaikista suunnitelmistaan. Seuraavana päivänä olisi lähtö matkalle ja voisivat unohtaa jouluhössötyksen.

Kirja on ihan ok, joku voisi sanoa jopa viihdyttävä. Itse pidän joulusta, joten aihe ei juurikaan uponnut minuun. Tämä tulikin luettua hieman hauki on kala -tyylisesti. Elokuva on tehty niin kirjan mukaisesti, että suuriakaan eroja tapahtumissa tai niiden kulussa ei ollut. Näin ollen kirja ei antanut juuri mitään uutta tai mielenkiintoista. Tuntuikin kuin lukisi kirjaa toista kertaa putkeen.

John Grisham: Joulua pakoon

Skipping Christmas 2001

WSOY 2002, s. 180

P.D. James: Syystanssiaiset

Kirjan nappasin mukaani kirjastosta asiointipäivänäni palautettujen hyllystä. Onneksi, sillä sen vieressä oli myös Jane Austenin Ylpeys ja ennakkoluulo, jonka tapahtumiin syystanssiaiset ovat jatkoa. Saatuani ylpeys ja ennakkoluulon luettua aloitin heti tämän lukemisen. Hädin tuskin edes huomasi, että kirja ja kirjailija olivat vaihtuneet. Tosin tässä seurattiin pääasiallisesti herra Darcyn ajatuksia. Joka tapauksessa ihana Elizabethin ja herra Darcyn tarina sai jatkua...

Herra ja rouva Darcy ovat asuneet onnellisesti kuusi vuotta Pemberleyn kartanossa. Kartanon henkilökunta on ottanut rouvan lämpimästi vastaan kartanon emännäksi ja suunnitteilla on jokavuotiset lady Annen tanssiaiset. Tanssiaisten aattona illan vieton kartanossa keskeyttää huomion kiinnittyminen hurjaa vauhtia lähestyviin vaunuihin.

"Elizabeth ja muu seurue  kerääntyivät ikkunaan, ja he näkivät etäältä kiesit, jotka etenivät metsätietä pitkin kohti taloa keikkuen ja huojuen, sivulyhdyt loistaen kuin pienet liekit. Mielikuvitus täydensi sen, mitä ei pystynyt niin kaukaa näkemään - hevosten tuulen pörröttämät harjat, niiden vauhkot silmät ja pingottuneet lavat, kun vasemmanpuoleisen hevosen selässä istuva ajuri veti ohjaksista kaikin voimin. Kiesit olivat vielä liian kaukana, jotta pyörien ääntä olisi kuulunut, ja Elizabethista tuntui kuin hän olisi nähnyt tarunomaisten aavevaunujen, kuoleman pelätyn sanansaattajan, kiitävän ääneti kuun valaiseman yön halki.

Vaunut ovat juuri ja juuri pysähtyneet kun niistä nousee Elizabethin nuorempi sisko Lydia ulvoen, että hänen miehensä on murhattu. Lydian saavuttua kartanoon lähtevät miehet metsään etsimään kahta sinne kadonnutta miestä ja löytävätkin heidät. Lydian aviomies löytyy hengissä ja yltä päältä veressä parhaan ystävänsä ruumiin luota. Umpihumalassa hän väittää ystävänsä kuoleman olevan hänen syynsä. Myöhemmin hänet pidätetään ja häntä syytetään murhasta.

Herra Wickhamin ja Lydian avioliitto on kestänyt, joskin välillä heikoissakin oloissa avioitumisen jälkeen. Herra Wickham oli viettänyt lapsuutensa Pemberleyn kartanossa, mutta myöhemmin sotkenut asiansa ja välinsä herra Darcyn kanssa useammankin kerran. Hän ei ole sittemmin ollut tervetullut kartanoon, vaikka sukulaisuussuhteet  sitovatkin perheet yhteen. Herra Darcy on joutunut tuhlaamaan rahojaan useampaan kertaan Wickhamin vuoksi ja jälleen kerran hänen on autettava inhoamaansa ihmistä Elizabethin vuoksi...

Jossakin vaiheessa kirjan tyyli muuttui ja menetti mielenkiintonsa. Tietenkin vanhan klassikon ja uuden dekkarin tyylitkin ovat täysin erilaisia, mutta lupaavan alun jälkeen odotukseni olivat korkeammalla. Minua häiritsi pitkään metsässä ammutut laukaukset. Ase oli ollut kuolleena löydetyn kapteeni Dennyn hallussa miesten kadotessa metsään. Kuka oli metsässä ampunut ja miksi, sillä herra Wickhamin ei ollut saanut osumaa. Olisi voinut olettaa kapteenin ampuneen puolustuksekseen, mikäli herra Wickham hänet yritti tappaa. Kapteeniakaan ei oltu ammuttu. Kuka ampui ja miksi?  Kirjassa edettiin häiritsevän pitkälle oikeudenkäynnissä ennen kuin selvisi nuo ammutut laukaukset.

Olisin pitänyt kirjasta enemmän, jos se olisi säilyttänyt saman tyylin alusta loppuun. Tämä oli kirjan suurin miinus. En kuitenkaan mene teilaamaan koko kirjaa. Viihdyttävä lukukokemus, joka piti murhan täytenä mysteerinä lukijalle loppuun asti. Minunkaan vilkas mielikuvitukseni ei pystynyt kehittelemään kirjan juonenkäänteitä vastaavia kuvitelmia.

P.D. James: Syystanssiaiset
Death comes to Pemberley 2011
Otava 2012, s. 348

Jane Austen: Ylpeys ja ennakkoluulo

Aivan ihana kirja. Leijailen vieläkin 1800-luvun Englannin tunnelmissa ihanan Herra Darcyn kanssa. Tarina on varmasti monille tuttu ja niille joille ei ole suosittelen kirjan lukemista. Ei voi sanoa, että tämä olisi vain romantikoille soveltuvaa rakkaushömppää. Ei todellakaan. Mielenkiintoiset henkilöhahmot, kuvaukset 1800-luvun Englannista, luokkaerot, naisten asema höystettynä hyvillä juonenkäänteillä ja huumorilla tekevät kirjasta lukuhermoja kutkuttelevan kokemuksen. Tekstin perusteella ei voisi kuvitellakaan, että kirjan julkaisemisesta on jo 200 vuotta.

Herra Bingley vuokraa Bennetien naapurista Netherfieldin kartanon. Nuori naimaton ja varakas herra saa kylän äidit ja tyttäret sekaisin. Tyttäret koettavat päästä hyviin naimisiin ja äidit pyrkivät toteuttamaan tämän mahdollisimman nopeasti. On siis luvassa tanssiaisia, illalliskutsuja ja runsaasti vierailuja. Bennetin perheessä on viisi naimatonta tytärtä ja heidän äitinsä päättää naittaa yhden näistä herra Bingleylle. Bingley huomioikin tanssiaisissa tyttäristä vanhimman ja kauneimman Janen.

Tanssiaisiin herra Bingley on kutsunut myös ystävänsä herra Darcyn, toinen varakas poikamies, jonka varallisuus on vieläkin houkuttelevampi kuin herra Bingleyn. Pian ihmisille kuitenkin selviää että Darcy on hyvin ylpeä ja koppava. Hän vain mököttää tanssiaisissa eikä pysty kuvittelemaan edes tanssivansa kenenkään pienen kylän tilallisten tyttärien kanssa, naimisiin menemisestä puhumattakaan. Bennetien toiseksi vanhin tytär Elizabethkin tekee herra Darcystä omat johtopäätöksensä ja on varma tämän vihaavan naisia. Hän on kuitenkin väärässä ja alkaa herättää tahtomattaan tunteita herra Darcyssä. He kuitenkin ovat eri luokkayhteiskunnista, eikä Elizabeth pidä herra Darcystä.

Nuoren hyvin ennakkoluuloisen Elizabethin elämänvaiheita on mielenkiintoinen seurata. Hänen sanavalmiutensa luo useamman mielenkiintoisen keskustelun herra Darcyn kanssa. Kilpakosijat, kylän juorut ja nuoret paikkakunnalle saapuneet upseerit sekoittavat entisestään jo epätoivoiselta tuntuvaa rakkaustarinaa Elizabethin ja herra Darcyn välillä. Myös Janen ja herra Bingleyn rakkaustarina saa takaiskun Bingleyn muuttaessa talveksi Lontooseen.

Tyttäristä keskimmäinen Mary on hyvin valju hahmo kirjassa. Lukutoukka joka jää kauneudessa muiden sisarien varjoon ja pyrkii muilla avuin herättämään miesten mielenkiinnon siinä kuitenkaan onnistumatta. Nuorimmaiset Lydia ja Kitty ovat vallattomia ja juoksevat paikkakunnalle saapuvien upseerien perässä minkä ehtivät. Tästä ei ole kuin huonoja seurauksia ja perheelle koituu häpeää, niin etteivät Jane ja Elizabeth ehkä pääsekään naimisiin. Näiden lisäksi vielä herra ja rouva Bennet tuovat omalla käytöksellään häpeää tyttärille ja vaikeuttavat naimisiin pääsyä.

Jane Austen: Ylpeys ja ennakkoluulo
Pride and Prejudice 1813
WSOY1949, s. 328

Ilkka Remes: 6/12

Kirja valikoitui täysin itsenäisyyspäivän vuoksi luettavaksi. Ensimmäinen lukemani Remeksen kirjoittama kirja. Jostain syystä suomalaisten kirjailijoiden kirjat ovat jääneet vähemmälle. Ihmettelen kyllä miksi, sillä eivät ne ole sen huonompia kuin muutkaan. Tämäkään ei varmasti jää viimeiseksi Remeksen kirjoista. Taitavat nämä kirjat hyvinkin pian eksyä luettavien kirjojen kasaani.

Joulukuun kuudes ei olekaan se aivan normaalein rauhallinen itsenäisyyspäivä. Serbialainen Vasa Jankovic ystävineen pyrkii vapauttamaan isänsä suomalaisesta vankilasta.  Jälkisanoissa kirjailija kuitenkin pyytää, etteivät lukijat paljastaisi juonen käänteitä, vaan jättäisimme myös muille lukijoille löytämisen ilon. Hyvä syy siis jättää kertomatta kirjasta tämän tarkemmin.

Juoni tässä kirjassa oli miellyttävän nopeatempoinen ja vaihteleva. Kirja eteni hyvin ja yllätti juonenkäänteillä muutamia kertoja. Kirjassa oli muutamia kohtia, jotka eivät tuntuneet kovin todentuntuisilta, mutta pitääkö kirjan sitä aina ollakaan? Juoni jätti myös hieman yksityiskohtia arvailujen varaan, joten omankin mielikuvituksen sai päästää välillä laukkaamaan. Pidin myös päähenkilö Vasan muutoksesta kirjan aikana.

Ennakkoluuloisesti aloitin kirjan lukemisen, mutta ne karisivat hyvin nopeasti. Miellyttävä lukukokemus ja on pakko alkaa tutustumaan enemmän suomalaisten kirjailijoiden teoksiin.

Ilkka Remes: 6/12
WSOY 2006, s.463 

Nina Peura: Yöpakkasia

Jälleen uutuushyllystä mukaani tarttui kirja. Tämä on jo tosi uusi, sillä julkaisuvuosikin näyttää olevan vasta ensivuonna.

Hanna Hankimo on yläasteella historianopettajan sijaisena.Hän on toiminut sijaisena vasta syksystä asti kuten moni muukin sijainen koulussa. Hanna on usein viimeisenä paikalla tekemässä töitä. Eräänä aamuna koulun edessä odottavat poliisit. Sisällä selviää, että koulun uskonnnonopettja Matti on löytynyt kuolleena koulun takaa. Hannalla ja Matilla oli syksyllä lyhyt suhde, mutta se kuivui kasaan jo ennen vuodenvaihdetta. Vanha suhde ja epäilykset Hannan syyllisyydestä saavat tämän mielenkiinnon heräämään.

Hän alkaa tutkia tapausta saadakseen mielenrauhan ja puhdistaakseen oman maineensa. Kaikki eivät tästä ole tyytyväisiä ja Hanna pakotetaan sairaslomalle. Nyt hänellä on enemmän aikaa tutkia tapausta ja samalla jatkaa opintojaan palkan koko ajan juostessa. Hannalle selviää, ettei hän tiennyt Matista oikeastaan mitään ja koulun muistakin opettajista alkaa paljastua epäilyttäviä asioita.

Kirja ei mitenkään säväyttänyt. Hahmot olivat tylsiä ja nenänsä tutkimuksiin tunkeva neiti oli lähinnä vain ärsyttävän utelias. Todellisen aiheen selvittyä, melkein kirjan lopussa, teki mieli lopettaa lukeminen. Mielenkiinto asioiden selviämiseen kuitenkin sai minut jatkamaan lukemista. Lopullista selvyyttä murhaajasta ei koskaan kuitenkaan saatu, vai oliko se edes murha?

Nina Peura: Yöpakkasia
Mäkelä 2014, s. 192.

John Grisham: Lakimiehet

Eräänä päivänä 31-vuotias David Zincin saa tarpeekseen työskentelystä  suuressa asianajotoimistosta, jossa oli toiminut useamman vuoden vanhempana osakkaana. Hän lähtee "karkuun" työpaikaltaan ja löytää baarin, jossa viettää melkein koko päivän. Kun baarimikko saattaa hänet taksiin, hän ei tiedä minne  mennä ja mitä tehdä. Vaimoaan hän ei halua nähdä vielä. Hän joutuu Finley ja Figgin lakitoimistoon, johon ihastuu heti ja haluaa töihin kyseiseen yritykseen.

Finley & Figg on pieni kahden miehen asianajotoimisto, jonka toiminta perustui tapaturmatapausten hankkimiseen. Vanhempi osakas Oscar Finley on 62-vuotias, joka ajattelee vain avioeroa ja eläkkeelle jäämistä. Kumpaankaan hänellä ei ole varaa. Aikaisemmin järjestyspoliisina toiminut Oscar oli meinannut joutua vankilaan ja hänet oli irtisanottu poliisista liian ronskien otteiden vuoksi. Hän opiskeli asianajajaksi ja kun ei löytänyt työpaikkaa, perusti oman yrityksen, mistä oli kulunut jo yli 30 vuotta.

Firman nuorempi osakas Wally Figg on 45-vuotias alkoholisoitunut itseään kovaotteisena pitävä lakimies. Hänen työskentelytapansa ovat vähintään kysenalaisia ja rikkovat toisinaan räikeästi lakia. Hänen unelmansa oli nähdä itsensä mainostamassa televisiossa, mutta hänen oli tyydyttävä muunlaiseen mainostamiseen. Mainoksia saattoi löytää puistonpenkeiltä, takseista, puhelinpylväistä ja jopa bingo-lapuista. Osakkaiden välillä kävi ainainen riita muun muassa mainostamisesta. Osakkaiden erotuomarina toimi heidän sihteerinsä Rochelle, joka alkujaan oli ollut yrityksen asiakas, mutta monen mutkan kautta ajautunut töihin firmaan. Lisäksi yrityksestä löytyi koira AC. 

Wally unelmoi nopeasta rikastumisesta suuren oikeusjutun myötä. Eräänä päivänä hänen eteensä tupsahtaa tapaus, jota ei voi ohittaa. Dollarin kuvat silmissään hän nostaa ryhmäkanteen suurta lääkefirmaa vastaan. Saman olivat tehneet monet muut huippuasianajajat ympäri maan. Kaikki ei kuitenkaan ole niin selvää kuin alussa vaikuttaa...

Alku kirjasta imi täydellä teholla mukaansa. Mielenkiintoisen alun jälkeen kirja muodostuikin tasapaksuksi oikeustaisteluksi, ennalta-arvattavia tapahtumia vain odotti tapahtuvaksi. Loppu pelasti hieman, mutta sekään ei enää onnistunut imemään itseäni takaisin tarinaan. Kirjan hahmot sen sijaan olivat mielenkiintoisia. Sympaattinen kaikkia auttava David, ärsyttävä itsestään liikoja luuleva Wally, katkeroitunut Oscar sekä oman arvon tunteva Rochella. En täysin tyrmää kirjaa, mutta parempaakin Grishamin tuotantoa on olemassa.

John Grisham: Lakimies
The Litigators 2011
WSOY 2012, s. 349